sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Koulua ja Kuvailua

Heissan
Päätin tulla teille tulla hieman kirjoittelemaan, kun oltiin kavereiden kanssa tänään kuvailemassa niin on kuviakin mitä laittaa. Mä olen ollut nyt koko viikonlopun koulussa kun meillä oli opistolaisviikonloppu. Maanantai olis ollut vapaa, mutta tulin silloin jo asuntolalle, koska niin kuin jo edellisessä postauksessa mainitsin, aloitin autokoulun silloin. Nyt ensi viikon perjantaikin on vapaa, koska olimme koko viikonlopun koulussa.

Tämän viikon torstaina oli pieni muotoinen liikuntatapahtuma lapsille, jossa meidän luokka jakautui viiteen eri pisteeseen joissa oli eri eläin ja eri tehtävä. Meidän ryhmässä oli palloilla keilausta ja koriin heittoa. Meidän koko ryhmä pukeutui kissoiksi joina ohjasimme lapsia. Perjantaina eikä lauantaina tapahtunut paljonkaan mitään harjoittelimme vain tämän päiväistä perhemessua ja iltaisin katsoimme kämppikseni kanssa Gossip Girliä ja söimme poppareita. Lauantaina Katsoimme myös koulumme viimeisen vuoden opiskelijoiden eli kolmosten Tuhkimo näytelmän, jossa sai kyllä nauraa.  Tänään oli siis meidän luokan järjestämä perhemessu jossa itse esiinnyin enkelinä. Tänään jossain puol neljän aikaan kun aurinko alkoi paistaa, lähettiin kuvailemaan Marien ja Piian kanssa. Pihalla oli melko tuulista ja siksi myös myös melko kylmä, mutta saatiin silti onnistuneita kuvia ainakin omasta mielestäni. Ja Marien joka otti suurimman osan kuvista blogiin pääsette Tästä

Liikuntatapahtumassa

Päivän asu




Ekassa kuvassa Piia ja toisessa Marie


Facebookin uusi profiilikuva



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti