lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 13 luukku

Hellurei
Jospa mä nyt aluksi kerron vähän mitä kaikkea eilen oli, kun en ehtinyt luukkua tekemään. Eli eilen koulu alko puol 11 ja loppu puol kaks ne kome tntia mitä meillä oli oli ruotsia. Koulun jälkeeen menin sitte pakkaa loput tavarat viikon loppuu varten ja kävelin pysäkille mistä lähtee linkka seinäjoelle. se linkka oli tietysti myöhässä ja siks mä myöhästyinkinn joulukonsertti harkoista jotka alko kolmelta onneksd en paljo myöhästyny kumminkaan. Harkkojen jälkeen menin mun kaverin kyydis mopoautolla niille ja vaihdoin vaatteet ja syötiin jotain vähäsen. Sitte me lähettiin takas kirkkoon vaslmistautumaan esitykseen. seittemältä alko sitten nuorten joulukonsertti, jossa itsekin esiinnyin. Lauloin myös yhden laulun yksin. Laulun nimi oli Taivas sylissäni. Konsertin jälkeen mentiin Wanhalle ja syötiin seurakunnnan tarjoamat pitsat. No loppu illan sitten vietin Wanhalla kavereiden kanssa ja lähdin sieltä kun vanha sulkeutui kahdeltatoista. Siinä suunnilleen mun perjantai päivä.

Nyt sitten siihen perjantain luukkuun. Mun kaveri ehdotti että tekisin postauksden, jossa vaastaan 8 jouluiseen kysymykseen. No päätinpä sitten että minäpä sitte teen sellaisen. Tässä se tulee.

1. Lempi jouluelokuva/elokuvat? Lumiukko ja Joulutarina

2. Mitkä ovat sinun mielestäsi joulun värit?
Punainen, vihreä, kultainen ja hopea

3. Tykkäätkö hengailla yöpuvussa koko joulun?
Olen yöpuvussa yleensä kunnes on joulusauna, jonka jälkeen vaihdan juhlavaatteet

4. Jos saisit ostaa vain 1 ihmiselle lahjan, kuka tämä henkilö olisi?
Olen vähän huono ostamaan muutenkaan lahjoja mutta ehkä äiti tai serkkuni

5. Oletko koskaan rakentanut piparitaloa?
Olen oluut mukana rakentamassa kerran viime vuonna kun meidän luokka teki piparitalon kilpailuun.

6. Onko sinulla joulutoiveita/lahjatoiveita?
On joitakin mm. kamera ja olen tehnyt niistä erillisen postauksenkin johon pääset klikkaamalla TÄSTÄ

7. Joulun lempi tuoksu?
Varmaan piparien tuoksu

8. Lempiruoka/herkku jouluna
? Erityistä jouluruokaa ei ole, mutta ehdoton herkku on joulutortut. Enemmän jouluherkuistani löydätte kun painatte TÄSTÄ

On mahtavaa kun tulee viikonlopuksi kotiin niin saa avata monta luukku.

Ja kyllä minulla on lego kalenteri, vaikka on enää vajaa kuukausi että olen 18 (tarkemmin sanottuna 24  päivää)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti