perjantai 15. elokuuta 2014

Vakavampaa asiaa

Hei te kaikki
Tänään ajattelin kirjoittaa hyvin ajankohtaisesta aiheesta, joka sopii hyvin myöskin näin koulun alkuun. Tämä hieman vakavampi ja henkilökohtaisempi aihe on nimittäin kiusaaminen. Kiusaaminen aina väärin oli se sitten millaista tahansa nimittelyä, tavaroiden levittelyä ja rikkomista, syrjimistä tai kaikista pahinta eli fyysistä tönimistä, potkimista tai lyömistä.

Kiusaamisen muotojahan on hyvin erilaisia ja lista niistä on miltein loputon. Samoin on meitä kiusattuja ihmisiä, joista jokainen kokee kiusaamisen eri tavalla. Joku jota kiusataan ei uskalla mennä kouluun koska pelkää kiusaamista, joku taas sulkee kaiken sisälleen ja esittää ettei mitään ole, vaikka sisällään itkee hiljaa.
Liian moni lapsi ja nuori kokee nykyään kiusaamista. Ja liian moni näistä kiusatuista myös jättää sanomatta asiasta. Opettajat ja vanhemmat harvemmin huomaavat mitään tai puuttuvat asiaan jos siitä ei sanota. On myös ikävä kyllä näitä tapauksia, joissa opettajalle on kyllä kerrottu, mutta opettaja ei jostain syystä ole asiaan puuttunut. Kiusaamisesta voit kertoa opettajalle, vahmemmille, terveydenhoitajalle tai vaikka naapurin mummolle kunhan tunnet henkilön luotettavaksi aikuiseksi. Tämä aikuinen kyllä osaa luultavammin sinua tässä asiassa jotenkin auttaa ja asiaa saadaan eteenpäin.



Nyt voisin kertoa teille vielä hieman omakohtaisi kokemuksia. Eli minua alettiin kiusaamaan, kun aloitin seitsemännen luokan. Seiskalla minulla ei ollut yhtäkään kaveria sillä kuokkani muut tytöt jättivät minut usein yksin tai siltä minusta ainakin tuntui. En kuulunut mihinkään joukkoon, olin aivan yksin. Kasilla sitten sain ystäviä muilta luokilta. Sain yhden kaverin rinnakkais luokalta ja pari uusista sen aikaisista seiskaluokkalaisista. Olin edelleen yksin omassa luokassa mutta ainakin välitunnilla oli kavereita. Ysi luokka oli melko samanlaista omassa luokassa, mutta välitunneilla tämä seiskan hiljainen ja yksinäinen tyttö oli kerännyt muilta luokilta ison kaveri porukan. Yläasteella kasvoin syrjitystä monen kaveriporukan yhdistäjäksi.



Sitten tämä pahempi kiusaaminen, joka alkoi myöskin seiskalla. Eli tämä hiljainen tyttö sai osakseen myös paljon poikien ärsytystä ja härnäystä. Seiskalla minulta vietiin usein kyniä ja muita koulu tarvikkeita ja palautettiin monen viikon päästä hajotettuna. Kengät oli heitetty milloin kaapin päälle, milloin pihalle ja niitä sai aina etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kerran kenkäni löytyivät myös siivoojan roskiksesta. Kasilla tuli muutamia pilasoittoja, mutta onneksi vain muutama. Kenkiä heiteltiin edelleen milloin mihinkin ja niitä sai aina olla etsimässä. Välillä ei meinattu antaa mennä luokkaan ovi oli jollain tapaa tukittuna joko oven edessä seisottiin tai sitä vedettiin kiinni. Kasilla yritin jo sanoa asiasta luokanvalvojalle, mutta asia ei silloin vielä edennyt.



Viimeinen pisara oli se, kun kerran odotimme tunnille ja jotkut pojista eivät olleet tehnyt tehtäviä niin he sitten yrittivät pyytää, että näyttäisin hänelle vastaukset. Olin kuitenkin niin monta kertaa ne näyttänyt, etten jaksanut tällä kertaa kirjoja laukustani etsiä ja jälleen kerran niitä näyttää heille. Pojat siten päättivät, kun en vapaa ehtoisesti läksyjäni näytänyt, niin he alkoivat itse penkoa laukkuani ja heittelivät kaikki tavarat pitkin poikin koulun käytävää. Kun pojat sitten huomasivat opettajan tulevan he lopettivat, mutta jättivät kaiken kuitenkin pitkin käytävää. siinä opettaja hieman ihmetteli kun tavaraa oli pitkin oikin kun keräilin niitä, muittei kuitenkaan mitään sanonut vaan käveli ohi. Tämä tapahtui siis yhdeksännellä luokalla ja tämän jälkeen menin uudemman kerran kertomaan opettajalle asiasta. Silloin asiat alkoivat pyörimään ja Pojille pidettiin puhutteluja muutamaan otteeseen ennen kuin kiusaaminen lopulta loppui.



Ollaan me ystävällisiä toisille ja vältetään kiusaamasta ketään.  Muista myös aina katsoa ettei kukaan jää yksin ja jos näät kenet tahansa yksin mene rohkeasti kysymään, vaikka mitä kuuluu. Tällä myös koulu ilmapiiri pysyy parempana ja jokaisen on mukavampi käydä ja oppia koulussa.

Instagram _roosalindaa_


torstai 7. elokuuta 2014

Aika kulkee liian nopeasti

Heippa kaikki te siellä ruudun toisella puolella
Mä en ole moneen kuukauteen kirjoitellut mitään tänne tai antanut pienintäkään elon merkkiä, mutta nyt vihdoin pääsin koneen ääreen. Osa syy tähän hiljaisuuteen on ollut heti kesä loman alusta alkaneet kesä työt jotka päättyivät heinäkuun viimeisenä päivänä. Olen siis ollut hirveän väsynyt töiden jälkeen ja viikonloppuisin ei yksin kertaisesti ole ollut aikaa. Instagramia olen kuitenkin kuluneena aikana päivittänyt ahkerasti joten jos haluat enemmän tietoa tekemisistäni kannattaa siellä käydä katselemassa. Koulukin alkaa pian, tarkemmin sanottuna 19 päivä tätä kuuta, joten sitä ennen ehtii vielä tapahtua vaikka mitä, mutta siitä myöhemmin. mutta nyt taas tulee hieman instagramin elämää ku en muuten ole kuvaillut kauheasti. Pysykää kuitenkin kuulolla, koska lähiaikoihin olen kirjoittamassa blogiini kauan suunnitellun postauksen.

Mutta nyt instagramin elämää ja muutama muu kuva. Instassa voit seurata minua nimellä _roosalindaa_ jos kiinnostaa

1. Kahdet uudet kengät 2. Äitienpäiväkortti 3. Koulusta metsässä 4. Nukkumaan 

1, Selfie 2. Kevät kynnet 3. Leffa ilta 4. Ikkunapesua

1. Päivän asu eli Ootd 2. Selfie leirinvetäjä 3. Auringon ottoa 4. Autokoulun kirjalliset läpi

Pärstän kuvia mulla löytyy varmaan instasta eniten joten tässä taas
1. Ootd 2. Kesäloma selfie 3. Ootd 4. Selfie

1. Automatka Järvenpäähän 2. Selfie 3. kas taas selfie 4. Ootd

1. Syreeni kukassa 2. Työpäivä 3. Karaokea 4. Elämäni ensimmäinen heinäseiväs

1. Päivän meikkit 2. Selfie 3. Selfie lammen rannalla 4. Uudet hiukset

1. Veljen rippijuhlat ootd 2. Meidän kotilampi 3. Blondasin hiukset 4. Tein veljen syntymäpäiväkakun

Kuva on myös instasta muttei mahtunut kollaaseihin joten se on nyt erikseen
Kuvassa vohvelia, vaahterasiirappia ja marjoja

Facebookin uusi profiilikuva

Hieman huono laatu, mutta pitihän Twitteriinkin sitten laittaa kuva, kun tuli muutama onnistunut otos