Heippa
Pätiin teille tulla tänne kirjottamaan siitä, että en teekkään tänne blogiin joulukalenteria. Olen nyt tehnyt Youtubeen kanavalleni kaksi joulukalenterin luukkua ja olen ajatellut tekeväni koko joulukalenterin sinne. Että jos kiinnostaa niin sinne katselemaan mitä joulukalenterista tulee. Ja ehdotuksia saa heitellä tänne tai tubeen. Instagramissakin tulee nyt joka päivä kuva, koska sain jouluhaasteen. Ja nimimerkki on tietenkin se _roosalindaa_
nähdään taas
RosaLinda <3
tiistai 2. joulukuuta 2014
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Infoa tulevasta
Heipsuli vei
Tänään päätin taas ryhdistäytyä ja käydän kirjoittelemassa. Tänään tulee taas vähän tekstiä ikävä kyllä, mutta toivottavasti te ihanat ette siitä pahastu. Elikkäs olen jälleen päättänyt väsätä teille joulukalenterin. Ainut vaan että minulta puuttuu paljon ideoita. Nyt siis toivoisin että ehdottelisitte jotain ideoita joulukalenteriini. Ja jos vaan saan koneen toimimaan yhteistyössä niin saattapa joku videokin tulla. Mutta nyt ihmeessä kaikki kommenttoimaan alas kommentteihin ideoita
Ja edelleen suosittelen käymään myös instagramin puolella katselemassa tapahtumia nimimerkillä _roosalindaa_
nähdään taas <3
RosaLinda

keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Mitä vaatekaapista löytyykään?
Hellurei
Tänään päätin ottaa hieman päivän asu kuvia. Kaverin avustuksella syntyikin hyviä otoksia neljästä eri asusta. Kiitoksia siis kuvaajalle eli Marielle. Mutta ennen kun mennään otoksiin kerron hieman kuulumisia. Eilen siis kirjoitin lyhykäisen postauksen syistä miksi en ole kirjoitellut, joten tänään puhutaan kuulumisista.Eilen Vietin aikaa Piian kanssa harjoitellen perhe-esitelmää, joka oli muuten tänään. Ainakun iltamyöhällä tekee kaverin kanssa tehtäviä niin eihän siitä voi kun hauskaa tulla. Piian ja minun kuva tehtäväkin pari viikkoa sitten meni lopuksi melkein vain nauramiseksi. Ja parhaimmat jutut syntyy iltojen lisäksi missäpä muualla kuin whatsappissa. Kiitti te ihanat ihmiset, jotka mun kanssa myöhään yöhön juttelette. En viitsi nimiä laittaa, kun kaikki ei välttämättä omaa nimeä tänne halua. Mutta nyt voitaisiin mennä niihin asuihin. Sanoin tuohon alkuun että päivän asuja neljä kappaletta, mutta kappas vaan tänne on eksynyt myös yökkärit.
Nähdään taas RosaLinda <3
Instagram _roosalindaa_

![]() |
Korvikset: Kirpparilta Yöpaita: Ginatricot? Yöhousut: Seppälä Villasukat: arpavoitto |
![]() |
Neule: Seppälä Sulkapaita: Keskinen Toppi: Ginatricot Legginsit: Seppälä Villasukat: muorin tekemät |
![]() |
Paita: Seppälä Toppi: Ginatricot Koru: Kirppari Farkut: Keskinen Saappaat: Marjoxs Nahkatakki: KappAhl Laukku: H&M |
Instagram _roosalindaa_
tiistai 30. syyskuuta 2014
Minä yritän
Heippa
Joo tiedän mun oli tarkotus alkaa taas kirjotteleen ahkerarammin, mutta tässäpä sitä ollaan taas voivottelemassa. Asia on vaan yksinkertaisesti niin että kun on viimeinen vuosi alkanut niin on tullut kaikkia koulu hommeleitakin enemmän. Ja silloinkin aikaa olisi jumitun jostain syystä katselemaan joko jotain sarjaa tai vloggaajien videoita. Olisin itsekin hyvin innokas videon tekijä jos vain tietokone olisi yhteistyö haluinen ja antaisi lisätä videot kameralta koneelle. Tämä nyt on ikävä kyllä kuvaton postaus kun en jostain syystä saa puhelimella lisättyä kuvia eikä minulla muutenkaan kuvaajaa ole löytynyt. Tämä on taas tätä, sanon yrittäväni tehdä postauksia mutta katsotaan kuinka onnistun.
Nähdään taas RosaLinda <3
Muistathan instagram _roosalindaa_

perjantai 15. elokuuta 2014
Vakavampaa asiaa
Hei te kaikki
Tänään ajattelin kirjoittaa hyvin ajankohtaisesta aiheesta, joka sopii hyvin myöskin näin koulun alkuun. Tämä hieman vakavampi ja henkilökohtaisempi aihe on nimittäin kiusaaminen. Kiusaaminen aina väärin oli se sitten millaista tahansa nimittelyä, tavaroiden levittelyä ja rikkomista, syrjimistä tai kaikista pahinta eli fyysistä tönimistä, potkimista tai lyömistä.
Kiusaamisen muotojahan on hyvin erilaisia ja lista niistä on miltein loputon. Samoin on meitä kiusattuja ihmisiä, joista jokainen kokee kiusaamisen eri tavalla. Joku jota kiusataan ei uskalla mennä kouluun koska pelkää kiusaamista, joku taas sulkee kaiken sisälleen ja esittää ettei mitään ole, vaikka sisällään itkee hiljaa.
Liian moni lapsi ja nuori kokee nykyään kiusaamista. Ja liian moni näistä kiusatuista myös jättää sanomatta asiasta. Opettajat ja vanhemmat harvemmin huomaavat mitään tai puuttuvat asiaan jos siitä ei sanota. On myös ikävä kyllä näitä tapauksia, joissa opettajalle on kyllä kerrottu, mutta opettaja ei jostain syystä ole asiaan puuttunut. Kiusaamisesta voit kertoa opettajalle, vahmemmille, terveydenhoitajalle tai vaikka naapurin mummolle kunhan tunnet henkilön luotettavaksi aikuiseksi. Tämä aikuinen kyllä osaa luultavammin sinua tässä asiassa jotenkin auttaa ja asiaa saadaan eteenpäin.
Nyt voisin kertoa teille vielä hieman omakohtaisi kokemuksia. Eli minua alettiin kiusaamaan, kun aloitin seitsemännen luokan. Seiskalla minulla ei ollut yhtäkään kaveria sillä kuokkani muut tytöt jättivät minut usein yksin tai siltä minusta ainakin tuntui. En kuulunut mihinkään joukkoon, olin aivan yksin. Kasilla sitten sain ystäviä muilta luokilta. Sain yhden kaverin rinnakkais luokalta ja pari uusista sen aikaisista seiskaluokkalaisista. Olin edelleen yksin omassa luokassa mutta ainakin välitunnilla oli kavereita. Ysi luokka oli melko samanlaista omassa luokassa, mutta välitunneilla tämä seiskan hiljainen ja yksinäinen tyttö oli kerännyt muilta luokilta ison kaveri porukan. Yläasteella kasvoin syrjitystä monen kaveriporukan yhdistäjäksi.
Sitten tämä pahempi kiusaaminen, joka alkoi myöskin seiskalla. Eli tämä hiljainen tyttö sai osakseen myös paljon poikien ärsytystä ja härnäystä. Seiskalla minulta vietiin usein kyniä ja muita koulu tarvikkeita ja palautettiin monen viikon päästä hajotettuna. Kengät oli heitetty milloin kaapin päälle, milloin pihalle ja niitä sai aina etsiä kissojen ja koirien kanssa. Kerran kenkäni löytyivät myös siivoojan roskiksesta. Kasilla tuli muutamia pilasoittoja, mutta onneksi vain muutama. Kenkiä heiteltiin edelleen milloin mihinkin ja niitä sai aina olla etsimässä. Välillä ei meinattu antaa mennä luokkaan ovi oli jollain tapaa tukittuna joko oven edessä seisottiin tai sitä vedettiin kiinni. Kasilla yritin jo sanoa asiasta luokanvalvojalle, mutta asia ei silloin vielä edennyt.
Viimeinen pisara oli se, kun kerran odotimme tunnille ja jotkut pojista eivät olleet tehnyt tehtäviä niin he sitten yrittivät pyytää, että näyttäisin hänelle vastaukset. Olin kuitenkin niin monta kertaa ne näyttänyt, etten jaksanut tällä kertaa kirjoja laukustani etsiä ja jälleen kerran niitä näyttää heille. Pojat siten päättivät, kun en vapaa ehtoisesti läksyjäni näytänyt, niin he alkoivat itse penkoa laukkuani ja heittelivät kaikki tavarat pitkin poikin koulun käytävää. Kun pojat sitten huomasivat opettajan tulevan he lopettivat, mutta jättivät kaiken kuitenkin pitkin käytävää. siinä opettaja hieman ihmetteli kun tavaraa oli pitkin oikin kun keräilin niitä, muittei kuitenkaan mitään sanonut vaan käveli ohi. Tämä tapahtui siis yhdeksännellä luokalla ja tämän jälkeen menin uudemman kerran kertomaan opettajalle asiasta. Silloin asiat alkoivat pyörimään ja Pojille pidettiin puhutteluja muutamaan otteeseen ennen kuin kiusaaminen lopulta loppui.
Ollaan me ystävällisiä toisille ja vältetään kiusaamasta ketään. Muista myös aina katsoa ettei kukaan jää yksin ja jos näät kenet tahansa yksin mene rohkeasti kysymään, vaikka mitä kuuluu. Tällä myös koulu ilmapiiri pysyy parempana ja jokaisen on mukavampi käydä ja oppia koulussa.

torstai 7. elokuuta 2014
Aika kulkee liian nopeasti
Heippa kaikki te siellä ruudun toisella puolella
Mä en ole moneen kuukauteen kirjoitellut mitään tänne tai antanut pienintäkään elon merkkiä, mutta nyt vihdoin pääsin koneen ääreen. Osa syy tähän hiljaisuuteen on ollut heti kesä loman alusta alkaneet kesä työt jotka päättyivät heinäkuun viimeisenä päivänä. Olen siis ollut hirveän väsynyt töiden jälkeen ja viikonloppuisin ei yksin kertaisesti ole ollut aikaa. Instagramia olen kuitenkin kuluneena aikana päivittänyt ahkerasti joten jos haluat enemmän tietoa tekemisistäni kannattaa siellä käydä katselemassa. Koulukin alkaa pian, tarkemmin sanottuna 19 päivä tätä kuuta, joten sitä ennen ehtii vielä tapahtua vaikka mitä, mutta siitä myöhemmin. mutta nyt taas tulee hieman instagramin elämää ku en muuten ole kuvaillut kauheasti. Pysykää kuitenkin kuulolla, koska lähiaikoihin olen kirjoittamassa blogiini kauan suunnitellun postauksen.
Mutta nyt instagramin elämää ja muutama muu kuva. Instassa voit seurata minua nimellä _roosalindaa_ jos kiinnostaa

1. Kahdet uudet kengät 2. Äitienpäiväkortti 3. Koulusta metsässä 4. Nukkumaan |
![]() |
1, Selfie 2. Kevät kynnet 3. Leffa ilta 4. Ikkunapesua |
![]() |
1. Päivän asu eli Ootd 2. Selfie leirinvetäjä 3. Auringon ottoa 4. Autokoulun kirjalliset läpi |
![]() |
Pärstän kuvia mulla löytyy varmaan instasta eniten joten tässä taas 1. Ootd 2. Kesäloma selfie 3. Ootd 4. Selfie |
![]() |
1. Automatka Järvenpäähän 2. Selfie 3. kas taas selfie 4. Ootd |
![]() |
1. Syreeni kukassa 2. Työpäivä 3. Karaokea 4. Elämäni ensimmäinen heinäseiväs |
![]() |
1. Päivän meikkit 2. Selfie 3. Selfie lammen rannalla 4. Uudet hiukset |
![]() |
1. Veljen rippijuhlat ootd 2. Meidän kotilampi 3. Blondasin hiukset 4. Tein veljen syntymäpäiväkakun |
![]() |
Kuva on myös instasta muttei mahtunut kollaaseihin joten se on nyt erikseen Kuvassa vohvelia, vaahterasiirappia ja marjoja |
![]() |
Facebookin uusi profiilikuva |
![]() |
Hieman huono laatu, mutta pitihän Twitteriinkin sitten laittaa kuva, kun tuli muutama onnistunut otos |
torstai 8. toukokuuta 2014
Instagramin kuvia
Heipsuli vei
Aika menee taas niin nopeasti ja koulusta on tullut paljon tehtäviä, kun lukuvuosi lähenee loppuaan. Siksipä en tännekään ole ehtinyt tulla kirjoittelemaan. Kun edellisen postauksenlopussa mainitsin minulla olevan kik niin eipä ole enää, sillä se lakkasi toimimasta seuraavana päivänä siitä kun olin sen tänne laittanut. Mutta insta mulla on toiminut hyvin ja olen sinne saanut paljon kuvia, jotka haluaisin teillekkin nyt näyttää. Kuvia tulee melko paljon sillä olen niitä jokapäivä räpsinyt siitä asti kun instan tein. Jos kiinnostaa niin seuraa Instagramissa. Olen sielä nimimerkillä _roosalindaa_ seuraan usein myös takaisin.

Koulussa 15.4 |
![]() |
Koulun jälkeen 15.4 |
![]() |
Koulussa 16.4 |
![]() |
Koulun jälkeen joen rannassa kämppiksen kanssa 16.4 |
![]() |
Linkassa matkalla kotiin 17.4 |
![]() |
Wanhalla Ellin kanssa 17.4 |
![]() |
Olin Ristinjuhlassa laulamassa 18.4 |
![]() |
Pääsiäisen asu 19.4 |
![]() |
Aurinkoinen päivä 20.4 |
![]() |
Geokätköilemässä kavereiden kanssa, kuvassa Henna 21.4 |
![]() |
Lättyjä 21.4 |
![]() |
Päivän naama kuva koulun jälkeen 22.4 |
![]() |
Varjoja 24.4 |
![]() |
Ensimmäinen leskenlehti minkä näin 25.4 |
![]() |
Sain uudet kengät lasten osastolta 25.4 |
![]() |
Pyörällä rippijuhlissa 26.4 |
![]() |
Demi tuli 27.4 |
![]() |
Oltiin kämppiksen kans Lapuan Rokessa syömässä 28.4 |
![]() |
Löysin laatikosta kirjeen itselle joka oli koulussa tehty viime vuonna 29.4 |
![]() |
Koulu päivä, vappu asu 30.4 |
![]() |
Vappupäivänä oltiin perheen kanssa laavulla 1.5 |
![]() |
Wanhalta yöllä kotiin, asu 2.5 |
![]() |
Suunniteltiin hennan kanssa unelmien talo 3.5 |
![]() |
Tuli takatalvi :( 4.5 |
![]() |
Taas syömässä, tällä kertaa pitsalla Elmassa 5.5 |
![]() |
Menossa aamulla Liukkaan ajon ajotunnille 6.5 |
![]() |
Päivän asu 6.5 |
![]() |
Jätskille kämppiksen kanssa 6.5 |
![]() |
Nukkumaan menossa, rasvaa ja huulirasvaa 7.5 |
![]() |
Portfolio ja XL kokoisesta t-paidasta lyhyeksi topiksi 8.5 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)